Valokuvausta ja sisällöntuotantoa

Valokuvausta muotokuvauksesta tapahtumakuvauksiin ja kaikkea siltä väliltä.

Be in love with your life,
every minute of it!

Mitä Milla's tarjoaa

$

Ensisijaisesti valokuvausta. Painopiste on yrityskuvauksissa esimerkiksi kotisivujen teon yhteydessä. Tietysti tulen myös mielelläni esimerkiksi teidän lapsia tai sukujuhlia kuvaamaan!

Milla’s

Olen pääasiassa työskennellyt kuvien parissa koko elämäni. Lukion jälkeen vietin kaksi vuotta taidekoulussa Nykarlebyssä. Piirtämistä, maalaamista, veistämistä, mutta ennen kaikkea valokuvaamista. Myöhemmin hankin ammattitaitoa valokuvausalalta VVI:ssa (Visualiviestinnän instituutti) Tampereella.

Aloitin valokuvaajan työtä monta vuotta sitten (kuitenkin palkallisena). Kerkesin myös suorittaa pol.mag-tutkinnon Åbo Akademissa ohella valokuvaajan töitä.

Erityisalaani ovat pääasiassa muotokuvat; ihmiset, eläimet ja suuret ryhmäkuvat. Teen paljon yritysesittelyjä, eli ihmisiä heidän työympäristössään.

Tunnen Pohjanmaan kuin omat taskuni, ja teillä on myös mahdollisuus tulla tänne kuvaukseen. Kerätkää siihen inspiraatiota sivuilta www.soderfjardenbb.fi!

Pidän myös mielelläni esityksiä! Tilaa lyhyt kurssi työntekijöillesi muotokuvauksen saralla! Monet viestijät tarvitsevat tätä työssään!

Ota yhteyttä, kun teillä on sukukokous, ylioppilasjuhla, häät, konfirmaatio tai hautajaiset! Tai miksei myös tuotekuvaus. Jos teillä ei ole paikkaa, kuvausta varten, autan mielelläni.

fiFI